SI-NIVELKIPU

SI-nivelkivun diagnostiikan historiaa
SI-nivelen toiminnallinen anatomia
SI-nivelkivun syitä
SI-nivelkivun oireilu

SI-nivelkivun diagnostiikan historiaa

1900 luvun alussa aina 1930 luvun alkuun saakka sacroilica-nivelen eli ristiluu-suoliluu nivelen kipu oli alaselkä- tai lantiokipujen tavallisin, suosituin diagnoosi.  Tuona aikakautena kutsuttiin USA:ssa"SI-nivelen aikakaudeksi", koska suurin osa alaselän tai lantion kipudiagnostiikkaa tehneistä lääkäreistä piti pääasiassa SI-niveltä kipujen syynä.  Olipa potilaalla minkälaista kipua alaselässä, pakarana, lonkan tai alaraajan alueella oli SI-nivelen toimintahäiriö tai kipu sen taustalla.

Vasta sitten kun vuonna 1932 havaittiin nikamavälin välilevyn voivan revetä eli rupturoitua selkäydinhermoa painavaksi tyräksi, joka aiheutti kivun ja puutumisen säteilyn alaraajaan, jäi SI-nivelkivun diagnostiikka joksikin aikaa unholaan kun sen jälkeen lähes kaikkia alaselän, lantio tai alaraajan kipujen syinä pidettiin vuorostaan välilevytyriä.  " Välilevyn valtakautta " kesti 50 vuotta.

1980 luvun loppupuolella monet lääkärit ja erilaiset terapeutit kuten kiropraktikot, naprapaatit, osteopaatit ja OMT-fysioterapeutit sekä kansanparantajat "löysivät si-nivelkivun uudelleen" diagnostisoiden sen usein toistuvana syynä ristiselän-lantion-alaraajan kipuihin.  Kuitenkin, edelleenkin suurin osa lääkäreistä pitää välilevyjen ja facettinivelten degeneratiivisia kuormitustiloja tavallisimpana selän, lantion tai alaraajan kipuja aiheuttavina syinä.  Erityisesti ensin 1980 luvulla kehitetty CT-kuvaustekniikka ja 1990 luvun alusta kehitetyt selän ja lantion magneettikuvaustekniikat ovat tukeneet vahvasti tällaista näkemystä - onhan aika harvinaista että SI-nivelissä pystyttäisiin kuvaustekniikoin osoittamaan mitään normaalista poikkeavaa kun taas välilevyissä ja facettinivelissä nähdään runsaasti löydöksiä.

SI-nivelen toiminnallinen anatomia

SI-niveliä on lantiossa kaksi ja ne niveltävät lannerangan jatkeena olevan ristiluun (sacrum) ja suoliluut (ileum) toisiinsa.  Lanneranka liittyy ristiluuhun nikamavälilevyllä ja facettinivelillä ja SI-nivelet liittävät selkärankakokonaisuuden eli rangan ja ristiluun suoliluihin eli lantioon.  Nivelpinnoilla on, kuten tavanomaisilla nivelillä yleensäkin, rustokerros.  Tavallisista nivelistä poiketen SI-nivelissä on kuitenkin kahdenlaista rustoa.  Nivelpinnoilla on sekä lasimaisen kirkasta liukasta hyaliini-rakenteista rustoa että huokoista fibroottis-rakenteista rustoa, jotka hankaavat toisiinsa SI-nivelten niukissa liikkeissä.  SI-nivelpinnoilla on monia kookkaita harjanteita ja niitä vastapäätä toisella puolella taas syvänteitä, joihin harjanteet työntyvät.  Tällaisesta nivelrakenteesta johtuu SI-nivelten voimakas stabiliteetti ja hyvin vähäinen liikkuvuus.  Tavallisesti SI-nivelen liukuma-venyttymä tyyppinen liikkuvuus on pystyasennon kuormituksen ja selän eteenpäin taivutuksen välillä vain 2-4 mm.  Si-nivel vaikuttaa liukuma-venyttmäliikkein toimivan eräänlaisena selkäranganan kohdistuvien rasitusten iskunvaimentimena.  Kävelyrytmissä kuormituksen puoleinen SI-nivel lukittuu, stabiloiden lantion kävelyliikettä.

Kuten on laita  muidenkin nvelten tulee SI-nivel iän kulumaprosessien myötä yleensä entistä jäykemmäksi.  Ehkä osin juuri tähän perustuvatkin SI-nivelkivun hoidossa usein hyväksi havaittu mobilisoiva tai manuaalinen terapia.  Mobilisaatio voidaan tehdä manuaalisesti tai liikehoidoin.  Mobilisaatiossa ei ylitetä nivelen alkuperäistä luontaista liikelaajuutta ja manipulaatiossa se ylitetään.

Koska SI-nivelen liukumaliikkuvuudet ovat hyvin pieniä, tavallisesti korkeintaan 2-4 mm on sellaisen liikkeen kliinisen eli käsin tehdyn tutkimuken diagnostiikka vaikeata.  Lisäksi ei mistään kuvantamistutkimuksestakaan ole SI-nivelkivun diagnostiikassa yleensä apua (lukuunottamatta sacroileiittia eli SI-nivelen yleensä selkärankareumasta johtuvaa tulehdusta).